Kansanopistoyhdistyksen syyskokous 9.10.2024: Kyösti Nyyssölä on Kansanopistoyhdistyksen uusi puheenjohtaja ja Kaivola, Laitila, Mathlin, Tuomainen sekä Gango valittiin hallitukseen
Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry:n syyskokous järjestettiin 9.10.2024 STEP-koulutus Järvenpäässä. Syyskokouksessa pidettiin puheenjohtajan vaali sekä hallituksen jäsenten vaali toimikaudelle 2025–2027.
Kansanopistoyhdistyksen sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kaksitoista jäsentä, joista kaksi tulee valita ruotsinkielisten kansanopistojen joukosta. Hallituksen jäsenistä neljä on vuosittain erovuorossa ja puheenjohtajan vaali käydään joka kolmas vuosi. Tänä vuonna erovuorossa olevat jäsenet ovat Ulla Huhtilainen (Joutsenon Opisto), Juha Kaivola (Linnasmäen opisto), Jaana Laitila (Alkio-opisto) ja Teijo Mathlin (HEO Kansanopisto).
Syyskokouksessa Kansanopistoyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi toimikaudelle 2025–2027 valittiin filosofian lisensiaatti Kyösti Nyyssölä. Nyyssölä on Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori, ja hän on ollut Kansanopistoyhdistyksen hallituksen jäsen vuodesta 2020. Nyyssölä aloittaa ensimmäisen puheenjohtajakautensa vuoden 2025 alusta, jolloin yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja, STEP-koulutuksen rehtori Helena Ahonen jättää tehtävän. Ahonen on toiminut Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtajana yhteensä kuusi vuotta kausina 2019–2021 ja 2022–2024. Yhdistyksen hallituksen jäsen hän on ollut jo vuodesta 2006 lähtien.
Kansanopistoyhdistyksen hallituksen jäseniksi kaudelle 2025–2027 valittiin syyskokouksessa seuraavat henkilöt:
- Juha Kaivola (Linnasmäen opisto)
- Jaana Laitila (Alkio-opisto)
- Teijo Mathlin (HEO Kansanopisto)
- Jari Tuomainen (Aktiivi-Instituutti)
Koska Nyyssölä valittiin Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtajaksi, hänen tilalleen hallitukseen valittiin Sanna Gango (Kymenlaakson opisto), joka sai viidenneksi eniten ääniä hallituksen jäsenten vaalissa. Gango toimii hallituksessa Nyyssölän jäljellä olevan kauden ajan vuoden 2025 loppuun asti.
Kansanopistoyhdistys esittää lämpimät onnittelut uudelle puheenjohtajalle ja vastavalituille hallituksen jäsenille!