Opiskelu ei suju ilman elämänhallinnan tunnetta – kansanopistoja tarvitaan taas!
Oppivelvollisuus laajenee – mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?
Viime vuonna Suomen eduskunta päätti laajentaa yleistä oppivelvollisuutta siten, että se ei enää pääty peruskoulun suorittamiseen tai 17 vuoden iän täyttymiseen. Laajennettu oppivelvollisuus jatkuu siihen asti, kunnes opiskelija täyttää 18 vuotta. Oppivelvollisuus voi tosin päättyä jo aiemminkin, jos opiskelija saa suoritetuksi toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinnon).
Uuden lain tavoitteena on vähentää nuorten syrjäytymistä velvoittamalla koko ikäluokkaa suorittamaan toisen asteen tutkinto. Opinnoista tuli samalla maksuttomia kaikille laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville nuorille. Uuden oppivelvollisuuslain perusteluissa oli tutkimustietoa siitä, että vuosi vuodelta entistä suurempi osa, viime vuosina jo reilusti yli 10 %, peruskoulun päättäneistä nuorista jätti kokonaan hakematta toiselle asteelle.
Tavoite on hyvä, mutta sen toteuttaminen ei onnistu pelkästään lakeja säätämällä. Toisen asteen oppilaitosten valmistauduttava ottamaan vastaan tämä ”uusi” opiskelijajoukko. Jos jo valmiiksi nykymalliseen koulunkäyntiin negatiivisesti suhtautuvat, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ”pakotetaan” jatkamaan opintojaan vielä peruskoulun jälkeenkin, tarvitaan ehdottomasti suuria muutoksia laajentuneen oppivelvollisuuden toteuttamisessa – niin asenteissa, rakenteissa kuin pedagogiikassakin.
Nykyään toteutettavan koulutuspolitiikan agenda korostaa vahvasti tuloksellista suorittamista, siis tutkinto- ja työmarkkinanäkökulmaa. Mielestäni kuitenkin tämän ajan nuoret, erityisesti tämän laajentuvan oppivelvollisuuden kohdejoukko, tarvitsisi ennen kaikkea aidosti välittävien aikuisten kokonaisvaltaisempaa elämänhallinnan tukea, niin kotona kuin koulussakin.
Suomi on maailman onnellisin kansa, mutta meidän lapsemme ja nuoremme voivat pahoin! Masennusta, ahdistusta, syömishäiriöitä. THL:n selvitysten mukaan jopa neljännes suomalaisnuorista kärsii mielenterveyshäiriöistä. Erityisesti toisen asteen opiskelijoiden masennus- ja ahdistusoireilu on tilastojen mukaan lisääntynyt viime aikoina. Koronapandemialla on tietysti oma vaikutuksensa tilastoihin, mutta se ei yksin selitä nuorten kasvavaa pahoinvointia.
Oppiminen edellyttää perusturvallisuutta ja elämänhallintaa
Olemme tehneet yhteiskunnassa tuottavuus ja taloudellinen kasvu mielessämme ”kehittämispäätöksiä” ja muutoksia, jotka ovat johtaneet siihen, että lasten ja nuorten kasvuympäristö ja -edellytykset ovat muuttuneet heille entistä haasteellisemmiksi eivätkä kaikki enää pärjää. Olisiko nyt aika miettiä näitä tehtyjä uudistuksia myös lasten ja nuorten kasvuolosuhteiden näkökulmasta – uudelleenarvioida ja ehkä peruuttaakin?
Yksi keskeinen muutos on se, että vanhempia ja muita turvallisia aikuisia (vrt. entiset kyläyhteisöt) on yhteiskunnassa työnnetty kauemmas lapsista ja nuorista. Kasvatus, ohjaus ja palvelut ovat ammattimaistuneet ja niitä voivat tehdä vain tietyn legitimiteetin omaavat henkilöt. Vaikka nuoret tarvitsevat vapauksia ja itsemääräämisoikeutta, he eivät välttämättä pysty vielä kantamaan harteilleen lankeavaa vastuuta ilman välittävien aikuisten tukea.
Nuorten identiteettikehitys on myös vaikeutunut kaikkialla vaikuttavan some-maailman takia. Siellä tulee helposti vaikutelma, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Kun päälle vielä lisätään nuoruusiän epävarmuus itsestä, voi vertailu some-figuureiden ja oman itsensä välillä olla ahdistavaa.
Yksi suurimmista muutoksista nuorten mielenterveysongelmien takana on yleinen paineiden kasvu elämässä ja opiskelussa. Erityisesti viimeaikaiset isot koulutusjärjestelmän uudistukset – jatkuvat opetussuunnitelma-uudistukset, lukiolaisia koskeva todistusvalintauudistus ja uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö – ovat lisänneet paineita nuorten elämässä. Heidän tulisi pystyä tekemään elämän kannalta hyvinkin tärkeitä valintoja yhä nuorempana. Sen lisäksi pitäisi opiskella tehokkaasti koko opiskeluajan ja saada hyviä tuloksia.
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan nuorten mielenterveydelle olisi parempi, jos he saisivat kasvaa rauhassa pidempään. Tarvittaisiin siis väljempi kasvumaailma, jossa nuori saa rauhassa paineettomasti kasvaa aikuiseksi, etsiä itseään ja olla hyväksytty, ja tehdä vasta sen jälkeen elämäänsä koskevat tärkeät päätökset.
On myös muita koulumaailmaan liittyviä tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa mielenterveyteen. Yksi niistä on valinnaisuuden ja yksilöllisyyden kasvu, tiiviiden ja tuttujen opiskelijaryhmien katoaminen, joka on vähentänyt yhteisöllisyyttä ja vertaisryhmästä tulevaa tukea.
Kansanopistopedagogiikalle on nyt sosiaalinen tilaus!
Kansanopistot ja kansanopistopedagogiikka ovat koko olemassaolonsa ajan toteuttaneet nuoren kokonaisvaltaista kasvun tukemista niin opiskelussa, asumisessa kuin elämään opettelemisessakin. Tätä hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden pedagogista osaamista olisi kansanopistokentän tuotava enemmän esille. Sille on nyt oppivelvollisuuden laajentuessa sosiaalinen tilaus.
Kansanopistoaatteen isän, tanskalaisen Nikolai F.S. Grundtvigin (1783–1872) ajatuksille on edelleen käyttöä. Hän loi myöhemmin kansanopistoksi nimetyn oppilaitosmallin, jonka pedagogiikassa oli tunnusomaista elämänvalistus, elävä vuorovaikutus ja ”koulu elämää varten” -ajattelu. Nämä ”grundtvigilaisuuden” tunnusmerkit löytyvät vielä nykyisistäkin kansanopistoista. Omaehtoinen, sisäisestä motivaatiosta kumpuava oppiminen on nähty kansanopistojen sivistyspedagogiikan ytimenä. Sivistymisen tekee jokainen itse. Kansanopiston tehtävänä on tukea ajattelu- ja arvostelukyvyn laajentumista, avoimuutta ja luovuutta sekä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja kommunikaatiotaitojen kehittymistä.
Toki myös kansanopistojen opetus ja pedagogiikka tarvitsee päivittämistä pystyäkseen vastaamaan laajennetun oppivelvollisuuden mukanaan tuomiin haasteisiin. Lähtökohta on kuitenkin parempi kuin monella muulla koulutuksen sektorilla.
Miten sitten kansanopistojen opetusta ja pedagogista ajattelua tulisi kehittää vastaamaan laajennetun oppivelvollisuuden haasteita? Oivallisen tilaisuuden tämän pohtimiseen tarjoaa Kansanopistoyhdistyksen uusi koulutuskokonaisuus ”Kansanopistot oppivelvollisten koulutusten toteuttajina”. Se toteutetaan vuosien 2022–23 aikana ja on suunnattu kansanopistojen opetus- ja ohjaustyötä tekeville, asuntolaohjaajille ja koulutussuunnittelijoille. Koulutukseen voivat osallistua myös ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaustyötä tekevät. Se pitää sisällään kolme erillistä osiota, jotka voi myös suorittaa erillisinä.
Gösta Sundqvistin (2000) kertosäe biisissä Ihanasti sanottu kuvatkoon sitä fiilistä, millä tuo koulutuskokonaisuus on suunniteltu ja tullaan toteuttamaan.
”Elämä on elämää varten ANNETTU ja se on ihanasti sanottu”
Matti Virtala, KL, KM, FK, Opo, EO, LO
Matti Virtala toimii kouluttajana Kansanopistoyhdistyksen uudessa koulutuskokonaisuudessa: Kansanopistot oppivelvollisten koulutusten toteuttajina. Tammikuussa 2022 käynnistyy koulutuksen osio 1: Arjen taidot, elämänhallinta ja asuminen osana oppimista, 2 op