Tiedotteet | 20.02.2024

Opistovuosi-koulutus ottaa kopin oppivelvollisista nuorista nivelvaiheessa

Nuori opiskelija

Kansanopistojen oppivelvollisille suunnattu Opistovuosi-koulutus tarjoaa peruskoulunsa päättävälle aikalisän ennen elämän ensimmäistä merkittävää tienhaaraa: opiskelu- ja uravalintaa. Samalla se vahvistaa nuoren opiskeluvalmiuksia ja tukee siirtymää toiselle asteelle. Lisärahoituksen ansiosta Opistovuosi-koulutuksen opiskelijamäärää voidaan kasvattaa, mikä lisää koulutuksellisen yhdenvertaisuuden toteutumista.

Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä jokaisen peruskoulun yhdeksännen luokan päättävän on hakeuduttava jatko-opintoihin. Opiskelu- ja uravalinnan tekeminen on nuorelle elämän ensimmäinen iso päätös, ja se tulee osalle eteen liian varhain.

Kansanopistojen Opistovuosi-koulutus sijoittuu peruskoulun ja lukion tai ammattikoulun väliseen taitekohtaan, tarjoaa harkinta-aikaa alanvalintaan ja sujuvoittaa siirtymää toiselle asteelle. 

– Peruskoulun päättävistä osa etsii vielä suuntaansa ja tarvitsee tukea koulutuksen nivelvaiheessa. Lukuvuoden mittaisessa Opistovuosi-koulutuksessa nuori voi pohtia rauhassa tulevaisuudensuunnitelmiaan, sanoo Suomen Kansanopistoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tytti Pantsar.

Opintoja omien kiinnostuksen kohteiden mukaan   

Opistovuosi-koulutuksesta noin puolet koostuu kaikille yhteisistä opinnoista, joihin lukeutuvat esimerkiksi arjen taidot ja aktiivinen kansalaisuus. Toisen puolen muodostavat valinnaiset suuntautumisopinnot, joita voivat olla esimerkiksi taideaineet, luonnontieteet tai yrittäjyys.

Savonlinnan kansanopistossa lähtökohtana on opiskelijan vahvuuksien löytäminen ja vahvistaminen sekä niiden kautta toimiminen.

– Opistovuoden tärkeä tehtävä on rakentaa tila ja arvostus jokaisen opiskelijan mielenkiinnon kohteille. Syksyllä opistossamme alkaa kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: Larp-opisto ja Vuosi luovasti. Jälkimmäinen toimii myös suomi toisena kielenä (S2) -opiskelijoille. Molemmat ovat uusia avauksia, joilla haluamme vahvistaa Opistovuoden imagoa ja arvostusta. Se on varteenotettava vaihtoehto. Meillä odotetaan jo innolla ensi lukukautta, sanoo Savonlinnan kansanopiston rehtori Kira Boesen.

Opistovuosi lisää koulutuksellista yhdenvertaisuutta

Opistovuosi-koulutus soveltuu erityisen hyvin nuorelle, jolla ei ole riittäviä valmiuksia opiskella toisen asteen oppilaitoksessa, joka jää yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa tai on vaarassa jäädä pelkän perusasteen oppimäärän varaan.

– Koulutus mahdollistaa opinnoissa etenemisen silloinkin, kun nuorella on erilaisia oppimisen esteitä ja hankaluuksia siirtyä peruskoulusta toiselle asteelle. Opistovuosi-koulutuksessa on mahdollista korottaa peruskoulun arvosanoja ja suorittaa myös toisen asteen opintoja, Pantsar lisää.

Hallitusohjelman kehyspäätöksessä kansanopistojen Opistovuosi-koulutukseen kohdennetaan kolmen miljoonan euron lisärahoitus, mikä mahdollistaa opiskelijamäärän kaksinkertaistamisen noin 650:stä 1300:aan. Kansanopistoyhdistys pitää kohdennusta erinomaisena: sen avulla kansanopistot voivat ottaa kopin yhä useammasta oppimiseen tukea tarvitsevasta ja suuntaansa etsivästä nuoresta.  

Opistovuosi-koulutus kansanopistojen vastaus oppivelvollisuusuudistukseen
Opistovuosi-koulutus käynnistyi kansanopistoissa vuonna 2021. Opistovuosi-koulutusta järjestää 42 kansanopistoa, ja sen aloitti viime syksynä 753 opiskelijaa. Opistovuosi-koulutus perustuu Opetushallituksen laatimiin opetussuunnitelman perusteisiin, ja sen tavoitteena on vahvistaa nuoren valmiuksia jatkaa toisen asteen koulutukseen eli lukioon tai ammattikouluun sekä tukea nuorta elämän suunnittelussa. Oppivelvollisille suunnatussa koulutuksessa opiskelijan kanssa laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma (HOKS).

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku järjestetään 20.2.–19.3.2024.  

Lisätietoja:

Opistovuosi oppivelvollisille kansanopistossa -video.
Opistovuosi-esite.
Kansanopistojen Opistovuosi-koulutus.
Opistovuosi-koulutusta tarjoavat kansanopistot.
Opistovuosi-kampanjavideo.
Opistovuosi-diasarja.


Lisätiedot ja haastattelut:

Tytti Pantsar
Toiminnanjohtaja
Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry
tytti.pantsar@kansanopistot.fi
puh. 044 531 8000

Kira Boesen
Rehtori
Savonlinnan kansanopisto
kira.boesen@sko.fi
puh. 044 704 7505